Tervetuloa Suomen Varhaiskasvatus ry:n Blogi sivuille. Jatkossa julkaisemme ajankohtaisia eri kirjoittajien blogitekstejä.
Juhlapäivä 20.9.2023
Suomen Varhaiskasvatus ry:n 20-vuotisjuhlaa vietettiin 20.9. Tieteiden talossa. Juhlan avasi yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Ulla Soukainen. Professori emerita Eeva Hujala kertoi juhlapuheessaan yhdistyksen syntyhistoriasta ja tarkoituksesta. Yhdistyksen perustamiskokous oli 21.5.2003 Turussa. Puheenjohtajaksi valittiin silloin Riitta Korhonen ja hallituksen varsinaisiksi jäseniksi Marita Neitola, Tuija Palosaari, Eeva Hujala, Liisa Puurula ja Kristiina Cleve. Yhdistyksen toiminnan tarkoitukseksi keskusteltiin varhaiskasvatuksen monipuolinen kehittäminen, tutkimuksen tukeminen ja avoin osallistumismahdollisuus kaikille tahoille.
Lisäksi Eeva Hujala kertoi yhdistyksen monipuolisesta ja yhteisöllisestä toiminnasta. Yhdistys on järjestänyt useita retkiä, jotka ovat suuntautuneet sekä kotimaahan että ulkomaille. Kotimaan retkistä hän mainitsi vierailut majakkasaarille, kansainväliset matkat ovat suuntautuneet muun muassa Viroon, Saksaan ja Maltalle. Vierailuilla on ollut mahdollisuus tutustua matkakohteen varhaiskasvatukseen sekä myös esitellä suomalaista varhaiskasvatusta ja siihen liittyvää tutkimusta. Tärkeä osa matkoja on ollut varhaiskasvatuksen yhteisöllinen reflektointi ja uusien ajatusten tuottaminen varhaiskasvatuksen kehittämiseksi. Eeva Hujala toi puheessaan esille myös yhdistyksen julkaisemat teokset sekä JECER-tiedelehden merkityksen kansallisen ja kansainvälisen varhaiskasvatuksen tutkimuksen edistäjänä. Tilaisuudessa julkistettiin yhdistyksen juhlakirja ”Varhaiskasvatusta luotsaamassa”, josta voi lukea tarkemmin yhdistyksen historiasta ja toiminnasta.
Opetusneuvos Kirsi Alila toi juhlaan opetus- ja kulttuuriministeriön tervehdyksen. Hän loi puheessaan laajan katsauksen suomalaisen varhaiskasvatuksen kehitykseen ja nykytilaan muun muassa tutkimuksen, arvioinnin, ohjaamisen, johtamisen sekä kansainvälisyyden näkökulmista. Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden osalta hän toivoi myönteisen kehityksen jatkumista sekä varhaiskasvatuksen aseman vahvistumista koulutuspoliittisessa ja sivistyksellisessä keskustelussa.
Yhdistyksen gradupalkinto jaettiin kolmannen kerran sen historian aikana. Gradupalkinnon tavoitteena on kannustaa opiskelijoita mukaan yhdistyksen toimintaan ja korostaa tutkitun tiedon merkitystä varhaiskasvatuksen kehittämisessä. Yhdistys sai yliopistoilta useita hyviä palkintoehdokkaita ja lopullisen valinnan teki yhdistyksen pyynnöstä professori emerita Inkeri Ruokonen. Palkinnon saaja on Salla Rinta-Paavola ja gradun aiheena on Varhaiskasvatuksen johtajien työssä jaksamista tukevat ja haastavat tekijät pandemia-aikana. Inkeri Ruokonen perusteli valintaansa muun muassa aiheen merkittävyydellä seuraavasti: varhaiskasvatuksen johtamisella on vaikutusta varhaiskasvatuksen laatuun ja henkilöstön sekä lasten hyvinvointiin ja uudistavaan oppimiseen kokonaisvaltaisesti kaikilla tasoilla.
Juhlan kruunasi Kenkävaahto-kuoron esiintyminen. Kuoro esitti Johanna Paalasen johdolla riemastuttavia tulkintoja muun muassa Ilpo Tiihosen ja M.A. Nummisen tuotannoista. Kuoro myös kiteytti varhaiskasvatuksen ydinajatuksen osuvasti: Sankarihommia, niihin on valmis, kun on päiväkodin läpikäynyt.
Virallisen ja ansiokkaan ohjelman lisäksi juhlassa mahdollistuivat varhaiskasvatuksen asiantuntijoiden iloiset kohtaamiset, kuulumisten vaihto ja myös tulevien yhteistyöhankkeiden suunnittelu. Kiitos yhdistykselle vuosikymmenten työstä, jonka keskiössä on ollut ja tulee olemaan lapsen etu.
Tuulikki Ukkonen-Mikkola
Suomen varhaiskasvatus ry:n hallituksen jäsen
Professori emerita Eeva Hujala esittelee yhdistyksen juhlakirjaa Varhaiskasvatusta luotsaamassa
Veteraanipäivänä 2023
Rakas päiväkirja,
olit saanut lähes pölypeitteen, koska en ole oikein ehtinyt viime aikoina kirjoittelemaan. Varhaiskasvatuksessa on pitänyt kiireitä, ja ajattelin hyödyntää tämän hetken kirjoittamiseen.
Tällä hetkellä on hieman rauhallisempaa, vaikka pitääkin laatia tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat sekä päivittää esiopetuksen opetussuunnitelma opiskelija- ja oppilashuollon osalta. Mutta varmaan – kuten tiedät – Suomeen valittiin uusi eduskunta, ja hallitusneuvottelut ovat parhaillaan käynnissä. Eli saattaa olla, että varhaiskasvatuksen kentälle puhaltavat uudet tuulet hallitusohjelman myötä. Pohdit varmaan, mihin aikani oikein olen saanut kulumaan, kun en ole ehtinyt sinulle mitään kirjoittaa. No, viime syksynä tuli muutos varhaiskasvatuksessa olevia, tuen tarpeessa olevia lapsia koskien. Nyt pitää tehdä hallintopäätös, jos lapsi tarvitsee tehostettua tai erityistä tukea. Ja voit kuvitella, että tällainen uusi asia aiheutti kunnissa monenmoista pohdintaa. Niissä piti kuntien johtosäännötkin uusia, koska aiemmin ketään ei ollut määritelty kyseisen päätöksen tekijäksi. Ja lisäpohdintaa aiheuttavat esiopetuksessa ja täydentävässä varhaiskasvatuksessa oleva lapset. Voitko kuvitella, että esiopetuksessa puhutaan tuen portaista, kun varhaiskasvatuksessa on tasoja! Esiopetuksessa tuen portailla siirrytään joko ylös- tai alaspäin, mutta varhaiskasvatuksessa lapsi voi saada ensin yleistä tukea ja sitten tarpeen mukaan heti erityistä tukea. Eikö lapsi ole sama huolimatta siitä, onko esiopetuksessa vai täydentävässä varhaiskasvatuksessa? Mutta joo, hyvä, että tämä tukiasia on tuon hallintopäätöksen takia selkiytynyt. Mietin vaan muuten tuota esiopetusta… Mitä sinä, rakas päiväkirjani, ajattelet siitä, että lapsethan oppivat koko ajan. Osaatko vastata, mikä tekee vuodesta ennen oppivelvollisuutta erityisen? Kyllähän varhaiskasvatuksessa on hyvät tavoitteet ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteet osoittavat, että aikana ennen esiopetustakin lapset oppivat. Ehkä tämän asian kanssa ei minun kannata vaivata päätäni.
Ja mitä tapahtuikaan vuodenvaihteessa? Yksityisten palveluntuottajien toiminta muuttui luvanvaraiseksi. Onneksi siinä sentään on siirtymäsäännös, joten jo toiminnassa olevat päiväkodit saavat jatkaa toimintaansa normaalisti, kunhan palveluntuottajat muistavat tehdä lupa-anomuksen hyvissä ajoin ennen määräajan umpeutumista. Siinä onkin sitten tiukka rajaus: jos lupaa ei ole, vuoden 2027 ensimmäisenä päivänä päiväkoti pitää sulkea. Aika kuluu nopeasti, joten asiaan kannattaa varautua hyvissä ajoin. Lupahakemukseen pitää liittää monenlaisia liitteitä, joten ihan yhden lomakkeen täyttämisellä ei asiasta selviä.
Tuo ajan kuluminen onkin merkillinen juttu. Tuntuu, että vasta oli viime vappu, ja nyt on taas. Ja kun tätä päiväkirjaani selaan taakse päin, tulee mielikuva siitä, että vastahan tuo ja tuo asia tapahtui. Mutta toisaalta, kun näitä kirjoituksiani selailen, joukosta löytyy myös tekstejä, joiden kohdalla pohdin, olenko oikeasti kirjoittanut ne asiat. Tätä ajan kulumista ja ihmisen muistia silmällä pitäen mietin, että aina kyllä kannattaa tehdä suunnitelmia ja kirjauksia. Turha on ajatella, että muistan, että tämä asia tapahtui ennen hiihtolomaa. Kun muutama kuukausi on eletty, ei enää muista, oliko se ennen hiihtolomaa vai joululomaa. Vähän sama on arvioinnin kanssa. Jos arvioinnin tuloksia ei kirjoita ylös ja myös niitä toimenpiteitä, mitä arvioinnin takia pitäisi toteuttaa, on asioihin palaaminen vaikeaa. Onneksi tähän arviointiinkin on tulossa apuvälineitä.Kansallinen koulutuksen arviointikeskus on työstänyt suuren määrän itsearviointilomakkeita, joita varhaiskasvatus pääsee käyttämään elokuussa Valssissa. Nyt varmaan ihmettelet, tanssitaanko siinä samalla, kun arvioidaan. Ei toki, vaan järjestelmän nimi on Valssi. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen eli Karvin sivuilta löytyy hyvää tietoa asiaan liittyen.
Mutta nyt minun pitää taas jo rientää. Toivottelen mukavaa kevään loppua ja alkavaa kesää!
Ulla
PS. Sellainen asia vielä, että nythän voisinkin tämän päiväkirjamerkintäni allekirjoittaa hieman hienommin, sillä minut valittiin Suomen varhaiskasvatus ry:n puheenjohtajaksi helmikuussa. Tiedäthän sen yhdistyksen, jonka tarkoituksena on 1) edistää lasten oikeuksia, kasvatusta ja hyvinvointia kotona, varhaiskasvatuksessa, koulussa ja yhteiskunnassa yleisemminkin, 2) edistää suotuisia kasvuolosuhteita sekä kasvatusta, 3) edistää lasten kanssa työskentelevien ihmisten ja ryhmien välistä yhteistyötä, 4) edistää kasvattajien työtä sekä tukea heidän ammatillista kasvuaan, 5) kiinnittää yhteiskunnassa huomiota lasten oikeuksiin ja lasten tarpeisiin sekä tukea lasten asemaa yhteiskunnassa, 6) tukea varhaiskasvatuksen asioita sekä oppimista ja 7) edistää tutkijoiden, kouluttajien sekä käytännön kasvatus- ja opetustyötä tekevien välistä vuorovaikutusta em. tavoitteiden toteutumiseksi. Eli
Ulla Soukainen,
Suomen varhaiskasvatus ry:n puheenjohtaja
Leikin todellisuudesta
28.1.2022
Leikistä on melkein mahdotonta kirjoittaa mainitsematta professori Pentti Hakkaraista. Tämäkin kolumni kunnioittaa teoreettisen pohjansa osalta Pentin muistoa. Hänen esiin nostamansa vanhempien ja lasten yhteinen leikkimaailma (Hakkarainen & Bredikyte 2013) lähenee samalla muita draamallisia ja satuleikkikehittelyitä ja tuskin lienee varhaiskasvatuksen opettajaa, joka ei olisi kokeillut sitä työssään. (Korhonen 2005; Sormunen 2000). Aina ei tosin ainakaan Karvin arviointien perusteella voi päätellä ymmärretäänkö oikeastaan, mistä on kyse. – Jos mikä leikkimaailman pitää elävänä, on kulttuuriperinnön siirtäminen polvelta toiselle; samoin kuin se, että leikkiin tulevat mukaan rakkaat ihmiset, ystävät, veljet, vanhemmat tai päiväkodin aikuiset, joille leikistä tulee totta eikä esittämistä.
Pentti Hakkarainen (1990, 145 – 154) opetti meille kulttuurihistoriallisen teoriaan nojaten, että leikin olemuksena oli siirtyminen kuviteltuun tilanteeseen ja rooleissa tapahtuva vuorovaikutus, jolla leikin juonta voi viedä eteenpäin. Siinä onkin jo pähkinänkuoressa ohje kasvattajille ja opettajille leikin tukemiseen. Kuinka ymmärrän kuvitellun tilanteen taikapiiriä, kuinka tuen lasten vuorovaikutusta leikissä?
Varmuuden vakuudeksi olisi hyvä mieltää kouriintuntuvammin, mitä tarkoittaa siirtyminen kuviteltuun tilanteeseen. Tässä tehtävässä leikin kehittyneet muodot antavat avaimia. Suosittelenkin jokaiselle lasten kanssa työskentelevälle, että hän ottaisi käteensä Matias Riikosen (2021) kirjan Matara ja lukisi tuon kaunokirjallisen teoksen ajatuksella ja vieläpä taka-ajatuksella, joka ohjaa pohdiskelemaan omaa ja oman ryhmän työtä leikkivien lasten ohjauksessa.
Analysoimalla Mataran seikkailuleikkiä voi rikastaa mielikuvaansa siitä, miksi roolileikki on merkityksellistä lapsen kehitykselle ja mikä sen sija on varhaispedagogiikassa, jossa hankitaan leikkimisen ja elämän edellytyksiä. Kun muistaa, että Mataran kuviteltu lapsiryhmä koskettaa kouluikäisiä poikia aina murrosiän kynnykselle saakka, ymmärtää, että se pätee varhaiskasvatusikäisiin vain muutettavat muuttaen. Varhaiskasvatuksen roolileikkivaihe kuitenkin pohjustaa kaikkia käyttöön tulevia kykyjä ja ominaisuuksia ja luo henkistä kasvua: laaja-alaisen osaamisen kehittymistä.
Leikin alku, kuvitteelliseen tilanteeseen siirtyminen, voi tapahtua pienillä lapsilla välittömästi, mutta jo hiukan varttuneemmat lapset alkavat tehdä valmisteluja. He alkavat rakentaa leikkiä. He valitsevat leikkipaikan, joka sopii ideaan siitä, mitä leikitään. Leikkiteema kehkeytyy samalla heidän mielessään ja he tuumivat, keitä tarvitaan ja mitä välineitä pitää olla, että omassa roolissaan voi toimia. Tässä kohtaa ulkopuolinen tarkkailija voisi kriittisesti heristää sormea, koska joskus aikuiset vievät lapsilta mahdollisuuden suunnitella leikkiään tekemällä kaiken valmiiksi. Ehkä jo kaupalliset välineet houkuttavat tähän. Pysäköintitalorakennelmassa tai muumitalossa on leikin aihe, toimintojen laatu ja leikin kulku pitkälle jo ennalta suunniteltu. Silloin jää toteutumatta lasten oma ponnistelu aina pienimuotoisesta tai raskaasta huonekalujen raahaamisesta leikin puitteiksi pitempiaikaiseen valmistautumiseen saakka, erilaisin askarteluin ja asujen valmisteluin, ei vain yhtä leikkikertaa, vaan ehkäpä ylisukupolvista leikkimaailmaa varten, sellaista, jota Mataran tarina kuvaa.
Merkittävää leikissä on se, kenen kanssa leikitään ja varhaiskasvatuksen tavoitteiden kannalta ihan ydinasiana on samalla se, kenen kanssa ei leikitä. Onko joku lapsista jäämässä leikin ja toverisuhteiden ulkopuolelle? Jos ja kun näin käy, silloin henkilöstö joutuu suoraan tekemisiin kasvatuksen ydinkysymysten kanssa. Jokainen lapsi kysyy, voinko olla hyväksytty, kuuluuko osallisuus myös minulle? Vastauksesta on kiinni koko lapsuuden onni. Varhaiskasvatuksessa ei yleensä pikkuveli ja isoveli -suhteita voi toteuttaa, niin kuin Matarassa. Instituutiot imevät eri ikäluokat erilleen. Mutta ryhmän aikuiset ja oman ryhmän ikärakenteen isommat ja kokeneemmat, olivat he sitten kolmi- nelivuotiaita tai esiopetukseen siirtyviä, ovat coucheina, työnohjaajina, osallistavina kehittäjänä leikkitilanteissa. Jos yksittäisen lapsen osallistuminen kyseenalaistuu, silloin haluaisi saada koko ryhmän yhdessä pohtimaan leikin osuutta kasvatusprosessin kokonaisuudessa, sen tehtäviä ja osuutta myös yksilöllisten lasten arvioinneissa ja vanhempien kanssa tehtävässä yhteistyössä (Paley 1991).Valmiiksi rakennetuista leikeistä luopuminen voi tuntua radikaalilta, mutta se on kuitenkin hyödyllinen askel taaksepäin, koska lasten aitojen leikkien mahdollistaminen aikuisten myötävaikutuksella luo ystävyyttä ja tuo ryhmään päivästä toiseen uutta, elävää elämää.
Tarvitaan tutkimuspohjaista tietoa. Hakkaraisen väitöskirja (1990) on leikin tutkijan kultakaivos. Omassa työssäni olin tutkinut leikkikuvauksista roolileikin rakentumista ja suodattumista todellisen elämän tapahtumista lasten spontaaniin kuvitteelliseen leikkiin (Helenius 1982). Vaikka toimin varhaiskasvatuksen kouluttajana, itselleni oli pitkän aikaa epäselvää se, ”mistä leikki alkaa”. Minulle tuli mahdolliseksi selvittää ajatuksiani leikin synnystä vasta opettajatoverini Kaisa Jakkulan (2002) väitöskirjatyön yhteydessä 90-luvulla. Kajaanissa oli juuri valmistunut Veli-Matti Karppisen instruoimana Kajaanin kaupungin ja Oulun yliopiston rahoittama tutkimusstudio ja laboratorio, jota voitiin käyttää korkeatasoisen videoaineiston tuottamiseen. Puolesta vuodesta alkaen runsaat puolenkymmentä lasta kävi vanhempansa kanssa kuukausittain laboratoriossa kolmen vuoden ajan. Äitejä haastateltiin ja kuvattiin lasten vapaata toimintaa. Tila kannusti leikkiin ja toisaalta liikkumiseen. Kaisan tutkimuskohteena olivat puhetta ennakoivat toimet ja omasta puolestani analysoin sitä, mistä voi päätellä esittävän leikin alkamista.
Me molemmat törmäsimme esinetoiminnan ilmiöihin, jotka valmistivat lapsen käsitystä vuorovaikutuksen maailmasta. Kaisa julkaisi 2002 väitöskirjansa nimellä Esineiden antaminen. Kehityksen peili ja kieltä ennakoiva sosiaalinen merkki. Hän tutki lapsen tuomia esineitä tämän kommunikaatiopyrkimyksenä ennen puheilmaisun hallitsemista. Itse pyöritin videonauhoja uudelleen ja uudelleen perätäkseni kuvittelun lähtökohtia. Ja siellähän nuo esineet jälleen sukelsivat esiin. Suulla tutkimisen sijaan toisella vuodella lapset alkoivat sormeilla esineitä (palpatory search), rapsutella sormenpäillä, kuten tarkkaavaiset äidit sanoivat. Sitä seurasi muutamien kuukausien viiveellä lapsessa iloa ja innostusta nostava kahden kohteen vaihe. Taapero, joka vielä konttasikin, saattoi yhdellä havainnointikerralla takertua kahteen puupalikkaan, eikä laskenut niitä käsistään, vaikka äiti ihmetteli: ”eikös sinun pitänyt leikkiä?” Tai hän otti kaksi rengasta, pujotti käsiinsä ja nosti korkealle ilmeisen innostuneena. Joku äiti kertoi, että nyt saivat kengät kyytiä naulakon alla. Kenkiäkin oli kaksi. Arvelin lopulta, että tuon vaiheen täytyi merkitä symbolifunktion raottumista lapselle. Ei ollut vain yksi maailma, yksi todellisuus vaan oli kaksi: käsin kosketeltava ja päässä kuviteltava, mutta silti ne olivat sama. Ulkoinen ei ollut vain aistimuksia, vaan sai merkityksen lapsen mielessä. Kun tämä ymmärrys oli saavutettu, alkoi piakkoin myös puheilmaisu vilkastua. Kehitys ei tietenkään kulkenut vain lapsen käsistä päähän, vaan sillä oli syynsä ja motivaationsa: suhteen muuttuminen toisiin ihmisiin, huolenpitäjiin, kun kaikkivoivasta aikuissymbioosissa elävästä vauvasta oli tullut itsenäinen toimija, pienokainen, joka ehti joka paikkaan ja jota piti vahtia. Hyvästi vauvaikä! Kuvittelu syntyi aikaisemman esinetoiminnan pohjalle uusista sosiaalisista paineista ja sillä oli selvärajaiset kehitysportaat. Kuvittelu, leikki ennakoi ja ennusti myös puhetta. Sittemmin leikillä oli edelleen käsitteiden kehittymisessä osuutensa.
Matias Riikosen Matara-kuvaus luo loistavan välähdyksen leikin kuningastiestä siinä tienhaarassa, jossa ollaan jo valmiita valitsemaan omien ponnistelujen kohde seuraaviin elämänvaiheisiin. Mieleen tulee etsimättä Fröbelin arviointi, kun hän puhuu leikistä ja kutsuu sitä yhteisen elämän esikuvaksi ja jälkikuvaksi ja antaa arvion lapsuusajan leikistä ihmisen sisimmän puhtaimpana henkisenä saavutuksena: Lapsesta, joka leikkii kunnolla, kestävästi aina ruumiilliseen väsymykseen saakka, tulee varmasti myös kunnollinen kestävä ihminen, joka toimii toisten hyväksi ja voi myös edistää omaa etua, sanoo Fröbel (11826/2012, 44-45).
Tässä on leikin yhteydessä puhuttu väitöskirjantasoisista tutkimusponnisteluista sen vuoksi, että ei ole itsestään selvää ymmärtää, että leikki, aivan kuten puhekielemme on leikkijälle yksinkertainen asia, mutta tutkijalle ja opettajalle monimutkainen, jatkuvaa täydennyskoulutusta vaativa haaste. Eikä tässä ole lainkaan vielä paneuduttu lasten iän myötä yleistyviin sääntöleikkeihin, pelin leikillisyyteen, missä Mataran itse esitettävät roolihahmot, joiden takana säännöt piilevät ovat väistyneet jo kauemmas sääntöjen taakse, muuttuneet pienvälineiksi ja pelivälineet abstrahoituneet nappuloiksi ja pelialustoiksi.
Saatamme vähätellä leikin asemaa päiväohjelmassa ja nolostellen perustella vanhemmille ulkoa opituilla lausahduksilla leikin merkitystä itsekään ymmärtämättä, mikä leikistä ehkä tekisi niin korvaamattoman varhaiskasvatuksen kannalta. Sen vuoksi vanha neuvo kaikille: Ota, lue!
Aili Helenius
Professori (emerita),
Suomen varhaiskasvatus ry:n jäsen
Lähteet
Fröbel, F. 1826/2012 Die Menschenerziehung. Ihmisten kasvatus. Keilhau/ Helsinki.
Hakkarainen, P., 1990. Motivaatio, leikki ja toiminnan kohteellisuus. Helsinki: Orienta konsultit.
Hakkarainen, P. & Bredikyte, M. 2013. Kehittävän leikkipedagogiikan perusteet. Kogni Oy ,Majavesi.
Helenius, A. 1982. Roolileikki ja lasten suhteet. Jyväskylän yliopisto. Psykologian laitoksen julkaisuja 246 . Jyväskylä.
Jakkula, K., 2002. Esineiden antaminen. Kehityksen peili ja kieltä ennakoiva sosiaalinen merkki. Acta Universitatis Ouluensis, E51. Oulun yliopisto.
Korhonen, R. 2005. Pedagoginen draamaleikki kuusivuotiaiden esiopetuksessa. Opettajien kokemuksia draamaleikistä lasten oppimis- ja opetustilanteissa. Turun yliopiston julkaisuja. C 224, Scripta Lingua Fennica Edita. Turun yliopisto.
Paley, V., 1991. The boy who would be a helicopter. Harvard University Press.
Riikonen, M. 2021. Matara. Helsinki: Teos.
Kuvat: Pexels.com
Nyt ollaan oikealla tiellä varhaiskasvatuksessa
29.10.2021
Varhaiskasvatuksen ohjausasiakirjoissa ja säädöksissä on viimeisen vuosikymmenen aikana tapahtunut melkoisia muutoksia. Vuonna 2013 hallinnonalamuutoksen myötä siirryttiin päivähoidosta varhaiskasvatukseen. Vaikka lainsäädännössä ei vielä tuolloin puhuttu varhaiskasvatuksesta, hallinnollinen siirto vahvisti varhaiskasvatuksen kasvatuksellista ja opetuksellista identiteettiä.
Upea uusi varhaiskasvatuslaki
Uusi, vuoden 2018 Varhaiskasvatuslaki on Suomen lakien joukossa ainutlaatuinen. Se nostaa lapsen ja pedagogiikan toiminnan keskiöön. Laki ”puhuu” lasta arvostavalla ja miltei hellyttävällä tavalla lasten yksilöllisyydestä ja vuorovaikutuksesta. Se painottaa upeasti leikin merkitystä sekä korostaa lasten ja vanhempien osallisuutta.
Varhaiskasvatuslaki ottaa kantaa päiväkodin henkilöstön nimikkeisiin ja henkilöstörakenteeseen. Lain tavoitteena on nostaa varhaiskasvatuksessa työskentelevän henkilöstön koulutuksellista tasoa. Henkilöstön nimikkeiden muutos varhaiskasvatus -etuliitteisiksi määrittää vahvasti henkilöstön työskentelyä pedagogiikka edellä. Henkilöstön nimikkeiden ja tehtävänkuvien muutoksella tähdätään varhaiskasvatuksen henkilöstön asiantuntijuuden ja työnkuvien selkiyttämiseen ja moniammatillisen osaamisen vahvistamiseen. Asiantuntijuuden muutos voi olla haastavaa, onhan kyseessä vuosikymmenien aikana rakentunut varhaiskasvatuksen ”kaikki tekevät kaikkea” toimintakulttuurin muutos. Kulttuurin, joka on aikaisemmin nähty jopa eri henkilöstöryhmien kamppailuksi vallasta ja vastuusta.
Suomalainen varhaiskasvatuslaki on herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta. Lasten ja vanhempien osallisuuden korostaminen ja eriytyvien työnkuvien määritteleminen henkilöstömitoituksessa nähdään varhaiskasvatuksen laatua edistävinä tekijöinä. Monissa maissa varhaiskasvatusta ohjaavat asiakirjat ovat edellisiltä vuosikymmeniltä ja useissa maissa onkin meneillään ohjaavien asiakirjojen uudistaminen. Tämä kertoo lisääntyvästä kiinnostuksesta varhaiskasvatukseen kehittämiseen maailmanlaajuisesti. Tässä suomalainen varhaiskasvatus on edelläkävijä ja sen ohjausjärjestelmällä ja johtajuudella on paljon annettavaa maailmalle.
Tutkimuksella laatua pedagogiikkaan
Tutkimuksen rooli varhaiskasvatuksen kehittämisessä on vahvistumassa. Sekä lainsäädännön hengessä että varhaiskasvatussuunnitelmien sisällöissä viestittyy varhaiskasvatustieteellinen tutkimus. Tutkimuksen tuottama tieto lasten oppimisesta ja varhaispedagogiikasta on löydettävissä ohjaavien asiakirjojen taustalla. Tutkimus syventää edelleen ohjausasiakirjojen linjauksia rakentamalla niiden pohjalta tutkimusperustaisia pedagogisia käytäntöjä ja näin kehittää varhaiskasvatuksen laatua. Tutkimus antaa henkilöstölle osviittaa siitä, miten ohjausasiakirjat siirretään laadukkaaksi pedagogiikaksi. Tutkimukset lasten osallisuudesta ja osallisuuden pedagogiikasta ovat rakentaneet kytkentöjä oppimisteoreettisten näkemysten ja varhaispedagogiikan välille. Osallisuustutkimukset ovat avanneet uuden sivun varhaispedagogiikassa ja viitoittavat tietä lasten hyvään elämään. Lasten osallisuus on edellytys oppimiselle. Lasten kokemus merkityksellisyydestään välittyy osallisuuskokemusten kautta. Ne rakentavat lasten itsetuntoa ja positiivista minäkuvaa.
Varhaiskasvatussuunnitelmat
Uudessa varhaiskasvatuslaissa varhaiskasvatuksesta nouseva perustehtävän määrittely antaa suunnan pedagogiselle arkityölle. Vaikka lasten näkökulma on hyvänä tahtona lainsäädännössä ja varhaiskasvatussuunnitelmissa, se on kuitenkin melko marginaalisesti nostettu pedagogiikan keskiöön. Lapsilähtöisyys mainitaan, samoin lasten osallisuus, mutta se, miten nämä rakentavat pedagogiikka jää haasteelliseksi tavoittaa. Vasu puhuu monipuolisista työtavoista, kuten leikki, liikkuminen, tutkiminen sekä taiteellinen kokeminen ja ilmaisu, jotka esitellään olevan sekä oppimisen välineitä että opettelun kohteita. ”Vanha vasu” puhui näistä alueista lapselle ominaisina tapoina toimia. Tämän oivaltaminen avaa näkökulman lapsen kehityspsykologiseen ymmärtämiseen. Vain lapselle ominaisten toimintatapojen tiedostamisesta on johdettavissa lasten ja aikuisten työtavat. Lapselle ominaiset tavat toimia ohjaavat kasvattajayhteisön tapaa suunnitella pedagogiikkaa ja toimia lasten kanssa. Uudessa Vasussa lapselle ominainen tapa toimia on ”alistettu” työtapojen alle.
Varhaiskasvatuksen henkilöstö on pitkin 2000-luvun alkua aktiivisesti osallistunut varhaiskasvatussuunnitelma -työskentelyyn. Valtakunnallisten varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden pohjalta on laadittu paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat ja myös jokaiselle lapselle henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma. Vasut ovat nostaneet pedagogiikan ammatillisen puheen ja kehittämistyön keskiöön. Vasut ovat ns. normiohjaavia, vakavasti otettavia ja henkilöstön työtä sitovia, ohjaavia asiakirjoja. Vuosien myötä varhaiskasvatussuunnitelmat ovat sitouttaneet varhaiskasvatuksen henkilöstön yhä enemmän hyvin työnsä kehittäjiksi.
Pedagogiikan johtaminen
Varhaiskasvatussuunnitelmamme viestivät varhaiskasvatuksen arvostuksesta ja luottavat osaavaan henkilöstöön suunnitelmien toteuttajina. Kuitenkin suunnitelmien johtaminen on suuri haaste johtajille. Vasu määrittelee pedagogiikan johtamisen kattavasti. Se nähdään olevan ”varhaiskasvatuksen kokonaisuuden tavoitteellista ja suunnitelmallista johtamista, arviointia ja kehittämistä”. Kuitenkin Vasussa johtamistoiminnan perustaksi esitetty pedagogisen toiminnan viitekehys on käsitteiden kirjon ja moniulotteisuuden vuoksi melko vaikeasti haltuun otettavissa.
Viitekehys kokoaa hyvin varhaiskasvatukseen sisältyvät näkökulmat, mutta arjen pedagogiikan jäsentämiselle ja pedagogiikan johtamiselle se on haastava. Johtajia pohdituttaa se, miten työstää suunnitelmat käytäntöön yksiköissä. Entistä haasteellisemmaksi johtaminen tulee yksiköissä, joissa henkilöstön koulutustausta on kirjavaa ja koulutetusta henkilökunnasta on pulaa. Samanaikaisesti johtajien työnkuva on muuttunut vaativammaksi. Hallinnolliset muutokset sekä johtajuusrakenteiden uudelleenjärjestelyt pakottavat johtajia yhä uudestaan arvioimaan johtamistyötä ja toiminnan organisointia yksiköissään.
Askeleita oikeaan suuntaan
Uusimmat laki- ja asetustasoiset muutokset varhaiskasvatuksessa vuodelta 2020 koskivat subjektiivisen oikeuden laajenemista kaikkiin alle kouluikäisiin. Samalla päiväkodin henkilöstömitoitus palautettiin yli 3-vuotiaiden ryhmässä aikaisempaan suhdelukuun 1:7. Lapsen varhaiskasvatusoikeutta ei enää rajata 20 tuntiin viikossa, vaan varhaiskasvatus nähdään jokaisen lapsen oikeutena. Käynnistynyt kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu kehittää esiopetuksen laatua ja vaikuttavuutta sekä vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa. Näissä varhaiskasvatuspoliittisissa linjauksissa on otettu merkittävä lasta ja varhaiskasvatusta arvostava askel oikeaan suuntaan.
Eeva Hujala
Suomen varhaiskasvatus ry:n
puheenjohtaja
Tuulikki Ukkonen-Mikkola
Suomen varhaiskasvatus ry:n
varapuheenjohtaja
Kuvat: Pexels.com